9/18/2012

Hej alla vänner!

Kesä tuli ja meni - niin minäkin! Tavoite on saavutettu ja elämässä on tapahtunut paljon muutoksia!

Kiitos kaikille tämän blogin lukijoille ja Fit24 kuntoklubin ihanille työntekijöille ja asiakkaille tsempistä!

Pää pystyssä eteenpäin, kenen tahansa on mahdollista saavuttaa uudet muodot!

<3 Emmi

6/04/2012

Kesämakkarat

Maanantai. 

Aamupuntari näytti kuntoklubilla 67kg. Nojaa. Treenitaukoa on ollut viikko sairastelun takia ja viikonloppuna oli kolmen herkkupäivän putki. Tämän siitä siis saa.
 Kaikesta huolimatta pieni takapakki ei minua lannista! Pääasia on, että olen taas terveenä ja treenaamassa tavalliseen tahtiin. 

Kävin viime viikolla InBody -kehonkoostumusmittauksessa. Tilanne oli suhteellisen ahdistava ja muuttui vielä ahdistavammaksi, kun pääsin pihtimittaukseen. Pihtimittaushan tarkoittaa sitä, että seisoskellaan puolialastomana mittaajan edessä, joka nappaa selkämakkarasta, allista ja vatsamakkarasta kiinni ja katsoo, kuinka paljon sitä löysää löytyykään. Toisin sanoen näin saadaan laskettua testattavan rasvaprosentti. Kesämakkaroita taisi olla runsaasti, sillä rasvaprosenttini meni ylipainon puolelle. Sinänsä mielenkiintoista, koska peilikuvani ei ainakaan omissa silmissäni ole ylipainoisen ihmisen peilikuva. 

InBody-mittaus suoritettiin mittausvaa'alla paljain jaloin. Mittari antoi kehon nestetiheyksien perusteella arvot lihasmassasta, rasvasta, mineraali- ja proteiinipitoisuuksista miljoonan muun lukeman ohella ja kertoi niin kutsutun "fitness indeksin" eli lukeman siitä, kuinka tiukassa kunnossa testattava laskennallisesti on. 70-89 oli urheilulliselle ihmiselle hyvä arvo, itse sain 75. Jotain hyvää siis! :)
InBody-mittauksen mukaan rasvaa minulla olisi varaa pudottaa vielä 7kg. Lihasmassaa ei mittauksen mukaan tarvitse lisätä. 

InBody-mittaus sai minut pohtimaan kehonkuvaani ja mittaustulosten tuomaa vainoharhaisuutta. Tiedän olevani jo hyvissä mitoissa eikä pudotettavaa ole kuin muutama hassu kilo, mutta silti sain itselleni pienen pakkomielteen isommasta pudotustavoitteesta. Toisaalta haluan pitää kiinni nykyisestä lihasmassastani. Nopeassa laihtumisessa lihasmassa kun tuppaa katoamaan rasvan kanssa. Mittausten jälkeen hyörinkin peilin edessä triplasti tavallista enemmän ja mittailin silmillä makkaroitani. Kuumottavaa...


Maanantai itsessään sujui mukavan kiireisesti. Tässä päivä tiivistettynä:


Herätys klo 11 (ah, ihana iltavuoro!)
Töihin klo 12
Lounas klo 12:30 - Salaattia, perunamuussia ja nakkikastiketta, kolme palaa näkkileipää joilla margariini, lasi maitoa ja lasi vettä, kahvi maidolla
Välpala klo 15:30 - Maitorahka ja proteiinipatukka, kuppi kahvia ja vettä
Pumppi klo 17:30-18:30
Välipala 2 klo 18:45 - Gainomax vanilja
Kotiin klo 20
Päivällinen klo 21 - Puolitoista palaa broilerin rintafilettä currykastikkeessa, riisiä, vähän salaattia, pala jälkiuuniruisleipää jolla oltermannijuusto ja margariini, juomana light limsa


Nyt nukkumaan, aamulla luvassa onkin kahvakuulatunti! :)

5/24/2012

Long time no see!

Pahoittelen, että olen kirjoitellut viime viikkoina niin harvaan tahtiin. Huima kevätkiire ja miljoona velvollisuutta yhdistettynä sairasteluun ovat olleet raivostuttava yhdistelmä. Tänä aamuna apuun saatiin viimeinkin antibioottikuuri keuhkoputkentulehduksen takia, joten treenitaukoa on luvassa. Jospas sitä kohta taas tervehdytään ja päästään asiaan. :)

Dieetin noudattaminen on sujunut näinä sekavina aikoina kohtalaisen hyvin. Olen viikonloppuisin herkutellut enemmän kuin dieettini sallisi, mutta painoni kanssa olen oikealla tiellä.
Tällä hetkellä mitat näyttävät tältä: 
 
Paino 66kg
Aloituspaino 72kg
Tavoitepaino 63kg

Olen tosin hieman skeptinen oman puntarini luotettavuuden suhteen, mutta testattuani sen toimintaa koekaniinilla tulos piti kutinsa. Eli ehkä olen tosiaan laihtunut 6kg! Jee :)

Olen mennyt viimeisten viikkojen aikana dieettini kanssa ojasta allikkoon. Grilliruoka ja valkoviini ovat olleet vähällä romuttaa projektini! Lisäksi olen jostakin syystä saanut pikkuhiljaa ruokahaluni takaisin ja vastoin kaikkia normeja himoinnut karkkia hullun lailla jo pari päivää. Jollekkin muulle tuossa ei varmaan ole mitään kummallista, mutta itse kun en karkkia syö oikeastaan koskaan. Himoitsen enimmäkseen suolaisia herkkuja. 
Suolaisista herkuista puheen ollen hampurilaisia, kebabia, pizzaa tai muuta huttua olen syönyt todella vähän viime aikoina! Lisäksi olen onnistunut melko hyvällä menestyksellä häätämään vaalean leivän kokonaan pois ruokavaliostani!

Pelkkää ruusuilla tanssimista tämä ei ole ollut. Olen pistänyt erityisesti merkille, että jos joudun poikkeuksellisesti syömään erittäin hiilihydraattipitoista ruokaa heikoilla proteiíninlähteillä höystettynä, esimerkiksi perunamuussia ja nakkikastiketta, voisin syödä viisi lautasellista ja silti näkisin nälkää heti aterian jälkeen. Kehoni on siis _toivottavasti_ alkanut tottua laadukkaampaan ruokaan ja kaipaa hyvää ravintoa.

Muutamia kiloja on siis vielä karistamatta! Täytyy myöntää, että suurin apu dieetissäni on ehdottomasti ollut tämä blogi. Ilman tätä olisin todennäköisesti lipsunut dieetissäni heti alkuun.
Suosittelenkin, että jos sinulla on haaveena painonpudotus, kirjoita tavoitteesi ja ruokailusi ylös.  Blogiin, päiväkirjaan, vessan peiliin. Mieluiten johonkin julkiseen käyttöön, jolloin tavoitteesta lipsuminen on hankalampaa.

Tämän päivän ruokailusta minulla ei vielä ole kummempaa sanottavaa, kello kun ei ole vielä kymmentäkään. Aamupala on tosin jo syöty; kaksi palaa ruispaahtoleipää, joilla margariini, kinkku ja 17% juusto. Lisäksi vichyvettä. Kahvia voisin vielä keitellä... :)

Näillä eväillä eteenpäin! Lounaalla luvassa on pinaattikeittoa ja kananmunia!
Aurinkoista viikonloppua!


5/10/2012

Fitillä tapahtuu!

Hei Ihanat Naiset!

Fit24 kuntoklubilla vietetään perjantaina 11.5. Ihanien Naisten päivää!
Käytännössä kuntosali on vapaassa käytössä kaikille naisille klo 13-17 ilmaiseksi.
Lisäksi itse vetämäni Kahvakuula klo 17-18 ja Ioulian Zumba klo 18:15-19:15 -tunneille on vapaa pääsy!

Ohessa vielä virallinen mainos, mutta jos teksti on liian pientä pränttiä, osoitteemme on:

Kauppakeskus Brunni
Isoseppälä 14 
01800 Klaukkala

Toivottavasti näemme huomenna! :)

5/09/2012

Ruotuun!

Sekalaisen haahuilun ja epäonnistumaan tuomitun dieetin syövereissä pyörimisen jälkeen palaan taas päämääräni kimppuun. Kaksi viikkoa kului siivillä, olin ensin viikon kouluttautumassa ja nappasin sieltä itselleni jonkinmoisen kurkkutulehduksen, jonka seurauksena dieetin seuraaminen romuttui. 
 
Minun piti alkuperäisen suunnitelman mukaan palata ruotuun maanantaina. Maanantai tuli ja meni, joten ajattelin jatkaa tiistaina. Olin jo lähes lähtökuopissa, kun tajusin kahdelta tiistaiyönä, että ainiin, se dieetti. Nyt siis palaan kertarysäyksellä pää pystyssä asiaan. 
Yskä tosin kiusaa vielä ajoittain. Köh.

Päivän kulku pähkinänkuoressa:

Herätys! - Klo 10:30
Aamupala klo 11:30 - kaksi palaa jälkiuunileipää, päällä pari siivua naudanlihakinkkua ja margariinia, vettä, lasi light Mountain Dewia
Töihin! - Klo 12
Core + Syvävenyttelytunti klo 13-14:15
Lounas klo 14:30 - puoli lautasellista salaattia, kourallinen riisiä ja vähän kanakastiketta, italialaista pataa, kaksi palaa näkkileipää joilla margariini, lasi vettä ja maitoa, kuppi kahvia
Päivällinen klo 17:45 - pala uunilohta, vähän perunamuussia ja pullo light energiajuomaa

Iltapala on vielä syömättä, mutta tiedossa samankaltaista kuin aamupala :)

Paino vaihtelee tällä hetkellä 67-68 kilon paikkeilla. Takapakkia ei siis onneksi ole ehtinyt sairastelusta ja muusta haahuilusta huolimatta tulla!
Lisäksi vastustin taas urheasti kiusausta, kun kävimme kebabravintolassa. Tyydyin juomaan limpparia! Onneksi ruokailemaan halunnut otti pizzaansa aurajuustoa ja sieniä ja kamala lemu vei viimeisetkin rasvaisen ruoan himot.

Olen lipsunut taas tavoitteistani melkoisesti. Veden olen onnistunut korvaamaan menestyksekkäästi limulla ja energiajuomalla, eikä treenejä ennen tai niiden jälkeen ole tullut juotua palautusjuomia. Hahhah. Jotkut teistä lukijoista ovatkin varmaan huomanneet, että Fit24 kuntoklubin vastaanotossa on energiageelinäytteitä ilmaiseksi tarjolla. Maistoin yhtä, mutta maku oli niin mieltä kääntävä, että jätin loput suosiolla asiakkaiden syötäviksi. Ehkä tökötti oli sittenkin tarkoitettu levitettäväksi iholle. Tai hiuksiin. Mene ja tiedä.

Joka tapauksessa toiveena olisi, että juhannukseen mennessä puntarin lukema olisi alle 65kg. Tällä mennään!

5/04/2012

Sairastelua

Pahoittelen, etten ole tällä viikolla kirjoitellut blogiani ollenkaan. 
Olen viettänyt sairaslomaa ja nukkunut, syönyt ja nukkunut vähän lisää. Päätin, että sairaslomani aikana keskityn vain tervehtymiseen, enkä yritä pudottaa painoa. Sen sijaan haluan vain pysyä nykyisessä lukemassani, kunnes pääsen taas liikkumaan terveenä. Koska pari viimeistä viikkoa ovat menneet dieetin suhteen vähän niin ja näin (oli vappua ja muuta mukavaa), ajattelin että jatkaisin dieettiäni maanantaista lähtien vielä kesäkuuhun saakka! 

 Kumma kyllä painoni ei ole lähtenyt vieläkään nousuun! Odotan kauhulla hetkeä, jolloin dieettini ottaa yhtäkkiä kauhean takapakin ja jonakin aamuna vaaka näyttääkin enemmän kuin aloittaessani! Toivottavasti tätä ei tule tapahtumaan...

Tilannekatsaus tähän päivään:
Paino: 68kg (Lähtöpaino reilu 1kk sitten 72kg)
Dieetin noudattaminen: Niin ja näin, mikään ruoka ei maistu miltään
Veden juonti: Niin mikä? Ai juu...
Motivaatioprosentti: 12%
Liikunnattomasta elämästä johtuva turhautumisprosentti: 150%

Eli tiukkaa tekee tämä sängyssä makaaminen. Välillä tuntuu, että olen niin täynnä energiaa, että voisin mennä kotitalomme pihalle loikkimaan. Sama energia tosin haihtuu, kun nostan pääni ylös ja yskäkohtaus ajaa minut takaisin makuuasentoon... 


Keräänpä siis kaikki voimani ja lyllerrän jääkaapille. Jospa sitä maitorahkaa ja vettä lähtisi taas tankkailemaan. Pitää syödä että jaksaa! :)

4/24/2012

Muissa maisemissa

Kirjoittelen tällä viikolla vähän harvemmin, sillä vietän viikkoni opiskellessa toisella paikkakunnalla. Opiskelusta sen verran, että ohjelmassa siis on säännöllistä ruokailua ja liikuntaa. Puntaria en vielä tästä laitoksesta ole löytänyt, joten jännitys tiivistyy perjantaihin asti, kun pääsen kotiin ja jälleen kerran kauhunsekaisin tuntein vaa'alle.

Joka tapauksessa perjantaina kävin punnitsemassa itseni
 IloKilo -kampanjan viimeistä lukemaa varten.
Kuukauden aikana painoa on pudonnut 3,5kg! Hyvä minä! :)

Olen asettanut itselleni seuraavan tavoitteen:
Paino tällä hetkellä: 68,5kg
Tavoitepaino toukokuun loppuun mennessä: 66kg
Paino kesän loppuun mennessä: 63kg


Jokainen kilo tippuu todennäköisesti edellistä nihkeämmin, joten olen varautunut ja valmistautunut taisteluun. En kuitenkaan edelleenkään ymmärrä, miten vaikeaa sen veden juominen voi olla. 
Liikuntaharrastukset sujuvat moitteettomasti. Olin tavattoman ylpeä itsestäni, kun huonolla tuulella kävin eilen juoksemassa reilut 6km, eikä aikaa mennyt kuin hiukan yli puoli tuntia. Takaisin tullessani säntäsin spurttiin ja juoksin paluumatkan 3km 12 minuutissa! Jipii!
Lisäksi olen nautiskellut vaihtoehtoisista liikuntamuodoista, kuten sählystä ja koripallosta. Mukavaa vaihtelua siis :)

Kirjoittelen tänne taas viimeistään perjantaina kotiuduttuani!
 Muistakaa nauttia ihanista kevätsäistä!

4/19/2012

Laihduttajan sudenkuoppa

Taistelu takkuilevan internetyhteyden kanssa jatkuu. Eilinen jäi kirjoittamatta, koska surkea tietokoneeni päätti estää minua kertomasta päivän tapahtumista. Toivon mukaan tämä ei ollut minkään korkeamman voiman viittaus blogini laatuun. 
Motivaatio on taas ollut hukassa. Kaipaisin kovasti uutta potkua, sillä vaikka olenkin suhteellisen nuhteettomasti noudattanut dieettiäni ja koittanut olla säännöllinen, tuntuu, että junnaan paikoillani. Vaikka luinkin laihduttajan oppaastani, että tämä on vain yksi lukuisista laihduttajan sudenkuopista ja tiedän, ettei nyt saa luovuttaa, minun tekisi mieli heittää hanskat tiskiin. Syödä sipsiä ja nukkua.
Joka tapauksessa olen toistaiseksi vastustanut mielitekojani. Kirjaankin nyt kahden kuluneen päivän tapahtumat, kun nettiyhteyteni tekee kerrankin kanssani yhteistyötä.

Tässä siis pähkinänkuoressa keskiviikko

Herätys klo 9
Töihin klo 10
Pumppi klo 10-11
Lounas klo 12 - Kalakeittoa, 2 palaa näkkileipää joilla margariini, 2 lasia maitoa ja lasi vettä
Välipalajuomana Gatorade klo 14
Päivällinen klo 17:30 - 2 lihapullaa, kermaperunoita ja kylmäsavulohta, vettä
Syvävenyttely klo 19-20
Iltapala klo 21:30 - Nachosalaatti, jossa jauheliha, tuoresalaatti, kurkku, tomaatti, sipuli, ranskankerma ja tacokastike ja nacholastuja, lasi light-limua, vettä

Ja vielä torstai

Herätys klo 11
Töihin klo 12
Aamupala klo 12:30 - maitorahkaa ja banaanijogurttia, Gatorade
lounas klo 14:30 - hernekeitto ja sinappi, 3 näkkileipää joilla margariini, 2 lasia maitoa, vettä
Välipala klo 17 - maitorahkaa ja banaanijogurttia, vettä
Välipala 2 klo 19 - Gainomax Vanilja
Pumppi klo 19-20
Kotiin klo 20!
Päivällinen klo 21 - Täysjyvänuudeleita, kiinalaista kastiketta, 2 palaa ruisleipää, joilla margariini ja kinkku, vettä, lasi (4cl) valkoviiniä


Tässä vielä lahja sinulle, blogin lukija. Motivaatiokuva.

Viikonloppu lähestyy!

4/17/2012

Kolme viikkoa - kolme kiloa!

Äärimmäisen tökkivän internetyhteyden ansiosta tämän päivän turinat jäävät lyhyeksi.
Tässä tiistai pähkinänkuoressa:

Herätys klo 9
Töihin klo 10
Core-tunti klo 10:00-10:30
Aamupala klo 11 - maitorahkaa ja banaanijogurttia, vettä
Lounas klo 13:30 - uunilohta ja perunamuusia, salaattia jossa kurkku, tomaatti, maissi, paprika, papu, tonnikala ja viinirypäleitä, 2 lasia maitoa, kahvi, vettä
Välipala klo 16:30 - maitorahkaa ja banaanijogurttia, vettä, kuppi kahvia
Kotiin klo 18!
"Päivällinen" klo 18:30 - täytetty croissant, jossa kinkku, salaatti, juusto, kurkku, tomaatti ja Philadelphiajuusto, kuppi kahvia maitovaahdolla ja ruokosokerilla
Iltapala klo 22:30 - 2 palaa ruisleipää, lasi valkoviiniä (8cl)


Toisin sanoen tämän viikon herkkupäiväkortti on tältä osin käytetty! Pakko myöntää, että täytetty croissant oli jokaisen kalorin arvoinen. Nam. Pääasia on, että herkuttelun jälkeen palataan ruotuun!

4/16/2012

RUOKAA

Ruokahaluni on tipotiessään. Liekkö olen sairastumassa, mutta mikään ei maistu.
Päivän ruokailu jäikin melko suppeaksi: 


Herätys klo 10
Aamupala klo 11 - 2 ruisleipää, joilla kananmuna, kinkku, juusto ja margariini, vettä, appelsiiinimehua 2dl, kuppi kahvia
Töihin klo 11
Lounas klo 14:30 - Kanakiusaus, vihreä salaatti, jossa kierrepasta, herne, maissi, paprika ja viinirypäleitä, 2 lasia maitoa, vettä, 2 palaa näkkileipää joilla margariinia
Kotiin!  - klo 19
Baletti - klo 19:15-20:30
Välipala klo 21 - 2 palaa ruisleipää, lauantaimakkaraa, margariinia, maitorahkaa ja banaanijogurttia, juomana vesi


Tiedän harvinaisen hyvin, että päivän energiansaantini ei ole likimainkaan riittävä. Liian vähällä energialla elimistö ei tehosta laihdutusta, vaan putoava paino on lähes kokonaan lihasmassaa. Keho päättää varastoida rasvaa pahan päivän varalle ja vaikka vaaka näyttäisikin painon tippuneen, liian vähällä energialla ei pitkälle pötkitä. Lisäksi lähtenyt lihasmassa korvaantuu ennätysajassa upouudella rasvalla, joka kertyy useimmiten keskivartaloon. Tästä syystä nälkädieetit eivät siis pitkälle kannakkaan, eikä minunkaan tapauksessani ole tarkoitus tällaiseen pyrkiä. Viimeisin asia mitä haluan, on lisää höttöä napani ympärille...

Seuraava viikkotavoitteeni on saada ennen treeniä ja treenin jälkeen hiilihydraatteja ja proteiineja palautumisen  ja suorituksen maksimoimiseksi. Olen todennut, että parhaiten itselleni sopivat valmisteet, joissa hiilihydraattien ja proteiinien suhde on 50-50. 
Tavoitteitani on nyt siis kolme:

1) Juo riittävästi vettä (noin pari litraa päivässä)
2) Vaalea leipä sopii vain herkutteluhetkiin
3) Oikeat ravinteet harjoittelun avuksi, jotta keho hyötyy treenistä mahdollisimman paljon.

Painoni oli tänä aamuna edelleen 69kg. Paluuta yli 70kg:n ei enää toivon mukaan tule!

Hyvää alkanutta viikkoa!

4/15/2012

Kesätunnelmia

Olen ylpeä itsestäni! Ensimmäinen oikeasti onnistunut dieettiviikonloppu takana!
 Perjantai-illan Subway -patongin lisäksi en sortunut mihinkään ylimääräiseen. 
Pakko myöntää, että sunnuntaina auringon paistaessa nautiskelin jäätelöllä, mutta saahan sitä kohtuudella nauttia! :)
Kaikin puolin viikonloppu sujui levon ja hiljaiselon merkeissä. Pidin taukoa harjoittelusta, nukuin ja vietin aikaa hyvien ystävien seurassa. Aurinko teki sunnuntaipäivästä erityisen mukavan.
Viikonlopun jälkeen päällimmäinen ajatus olikin, että liikkuvankin ihmisen pitää toisinaan pysähtyä ja nauttia. Eihän tästä muuten mitään tule!



Ps. Katsoin jälleen lauantaina hampurilaisateriaa silmästä silmään ja kieltäydyin!
Huomenna puntarille!
 

4/12/2012

Motivaatio hakusessa

Tämä viikko on ollut dieetin suhteen tahmea. 
En saanut asetettua itselleni uutta viikkotavoitetta, koska söin vaaleaa leipää, herkkuja ja syrjäytin veden juonnin limsalla. 
Olen päivä päivältä koittanut motivoida itseäni ruotuun. Onneksi pudonnut painoni on pitänyt mielialan korkealla. Mieleen on tullut jopa ohikiitäviä ajatuksia dieetin hylkäämisestä, mutta onneksi blogia ja ruokapäiväkirjaa pitämällä saan pidettyä itseni kurissa.
Uskon puutteen lisäksi olen nukkunut huonosti koko viikon. Eilinen päivä jäi kirjoittamatta, koska internetyhteyteni ei suostunut toimimaan. Päivä sujui kuitenkin tavalliseen tapaan.


Olen viime päivinä mietiskellyt itselleni sopivaa harrastusta kesää varten.  
Balettitunnit päättyvät toukokuussa, joten tulossa on monta kuukautta ilman omia liikuntaharrastuksia. Olen miettinyt kaikenlaista: tankotanssi voisi olla mahtava vaihtoehto! Rullaluistelu on ehdoton ei, olen yrittänyt parikin kertaa, mutta jokainen reissu on päättynyt ensimmäiseen alamäkeen. Viimeksi päädyin liukumaan jyrkkää mäkeä takaperin kohti risteystä. Kuolema ei ole toivelistallani ensimmäisenä, joten joudun etsimään itselleni jonkin järkevämmän harrastuksen. Todennäköisesti päädyn vanhaan tuttuun juoksuharrastukseen.

Harrastuksista tähän päivään:

Herätys klo 10
Aamupala klo 10:30 - Kuppi kahvia, 2 palaa ruisleipää, joilla margariini, lauantaimakkara ja 1 kananmuna
Töihin klo 12
Lounas klo 14 - Kermaperunoita ja kirjolohta, omena ja proteiinipatukka, vettä
Välipala klo 19 - Gainomax vanilja -palautusjuoma
Pumppi klo 19-20
Välipala klo 20 - Proteiinipatukka, vettä
Päivällinen klo 22 - Kanaa, kasviksia, raejuustoa ja kiinalaista kastiketta,1 pala ruisleipää, jolla margariini ja lauantaimakkara, vettä

Vaikein haaste on edelleen ollut riittävä veden juonti. En voi käsittää, miten niin yksinkertainen asia voi olla niinkin hankala. Lisäksi ystäväni täytti pääsiäisloman aikana ruokakaappini jäätelöllä ja dominokekseillä, puhumattakaan suklaasta. 

Nyt vettä lipittämään! 

Huomenna on uusi päivä! :)

4/10/2012

Välillä on syytä ihan sovinnolla olla hunningolla

Täällä taas. Lupasin itselleni jo ennen dieetille ryhtymistäni, että pääsiäisloma olisi minulle myös treeni- ja dieettiloma. Se oli sopivan pitkä ja sopivan lyhyt, jotta peruuttamatonta vahinkoa ei ehtinyt tapahtua. Oli huikeaa lomailla muutama päivä vailla huolen häivää ruokailuun tai harjoitteluun liittyen. Ja pienen tauon jälkeen oli mukava palata taas ruotuun. 
Uteliaille tiedoksi, torstai-ilta ennen pääsiäislomaa oli vielä tavalliseen tapaan tämän näköinen:


Herätys ko 9:30
Aamupala  klo 10 - kaurapuuro, jossa vadelmasörssö ja voi, vettä, 1 ruisleipä jossa margariini ja meetwursti
Töihin klo 12
Lounas klo 13 - Kanasalaatti, jossa tomaatti, kierremakaroni, sipuli, persikka ja pari rkl salaattikastiketta, sämpylä (unohdin, että vaalea leipä on pannassa ja söin sitä vahingossa!), 0,5 litraa kaloritonta energiajuomaa
Välipala klo 15:45 - Dexal energiapatukka (200kcal) (hiilihydraattipatukka)
Easyline kahvakuula ja vyötärönmetsästys klo 17-19
Klo 19 - Gainomax vanilja
Pumppi klo 19-20
Kotiin klo 20 - proteiinipatukka
Päivällinen klo 22 - reilu lautasellinen kanapastasalaattia, 2 täysyväsämpylää, joilla margariini ja kipparijuusto, 2 lasia appelsiinimehua, vettä

Railakkaan pääsiäisloman jälkeen, johon sisältyi mm. jonkin verran makeita siiderijuomia, McDonalds (tuplajuustoateria!) ja tortilla-ateria Amarillossa, menin maanantaiaamuna puntarille kauhunsekaisin tuntein. Meinasin pyörtyä nähtyäni lukeman: 69kg! 
Olin laihtunut kilon!!!!! Yhteensä kolme kiloa on lähtenyt kuukauden aikana! MAHTAVAA!
 Pohdin syytä äkilliselle laihtumiselleni ja päädyin siihen lopputulokseen, että suurin osa lähteneestä painosta on nestettä ja todennäköisesti loput lihasmassaa vasta sen jälkeen rasvaa. Lisäksi aloin heti stressata, miten saan äkkiä pudottamani kilon pysymään poissa. 
Päätin jatkaa dieettiäni pää pystyssä ja ylpeänä siitä, että paheellinen pitkä viikonloppuni ei ollut kaatanut projektiani. 

Tiistai sujui hyvinkin tavalliseen tapaan:

Herätys klo 9
Core klo 10:00-10:30
Aamupala klo 11 - 2 palaa ruisleipää, joissa kananmuna, juusto, kinkku, lisäksi 2dl appelsiinimehua, kahvia ja vettä
Lounas klo 14 - Kupillinen riisiä, kasviksia, kanaa ja hapanimeläkastiketta, juomana vesi
Välipala klo 15.30 - Proteiini-hiilihydraattipatukka
Työpäivä täynnä klo 18
Myöhäisempi välipala klo 18:30 - 2 Palaa ruisleipää, joilla lauantaimakkara ja margariini, vettä
Klo 19:15-20:15 Baletti


Tämän tarinan opetus oli toisin sanoen, että silloin tällöin tapahtuva nautiskelu, herkuttelu ja hauskanpito ei pilaa mitään. Pääasia on, että juhlan jälkeen osataan palata arkeen entistä ehompana ja jatketaan aiemmin suunniteltua reittiä!

Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu!

4/04/2012

Päivä 9

 Pääsiäisloma lähestyy!
Lyhytkin loma on minulle iso juttu, sillä olen ollut yli viiden päivän lomalla viimeksi kaksi ja puoli vuotta sitten. Eniten minua jännittävät pyhien aikana tarjottavat herkut. En koskaan ole ollut varsinaisesti mikään pääsiäisihminen, mämmi on hirveää, mutta Kinder-munat ovat ehkä maailman hienoin keksintö. En itseasiassa ole edes varma, mitä pääsiäisenä "kuuluisi" syödä? 
Lammasta? Hyi. 
Ehkä tästä ei sittenkään tule niin vaikeaa.

Pääsiäisestä mieleen tulee myös viini ja viinin juonnista alkoholi. Monen laihduttajan pahin kompastuskivi saattaa ollakin tuttu ja turvallinen perjantai- ja/tai lauantai-illan suurempi tai pienempi alkoholiannos, josta on jopa haikean vaikea luopua. Enkä tarkoita tällä rapajuoppoja, vaan ihmistä, joka sattuu pitämään punaviinistä tai haluaa juoda saunailtana siiderin tai pari. Punaviinin terveellisyydestäkin on tehty erinnäisiä tutkimuksia ja säännölliset "kopsut" on liitetty myös pitkään ikään. Mutta kylmä tosiasia on, että alkoholi lihottaa. Yhdessä viinilasillisessa (12cl) on keskimäärin 100kcal ja yhdessä makeassa lonkerossa tai siiderissä (0,5l) jopa 200-400 kcal. Yksittäisinä annoksina kalorimäärä ei ole vielä päätähuimaava, mutta joka iltainen viinilasi tuo jo 700kcal ylimääräistä viikolle ja 3000kcal kuukaudelle. Saati sitten, jos viiniä tai muuta alkoholia tulee juotua enemmän.  
Kohtuus kaikessa siis. :)

Keskiviikkoni kulku:

Herätys klo 9:30
Aamupala klo 11 - 2 palaa ruisleipää, joilla margariini ja meetwursti, 1 omena ja vettä
Töihin klo 12
Lounas klo 13 - Lautasellinen kalakeittoa, 2 palaa näkkileipää joilla margariini, lasi vettä ja maitoa, vähän salaattia ja kuppi kahvia
Välipala klo 16 - 2 palaa ruisleipää, joilla kinkku, juusto, salaatti, kurkku, voi, 1 kananmuna, 2dl appelsiinimehua, kuppi kahvia, vettä
Klo 17-18 - Zumba
Klo 19-20 - Syvävenyttely
Kotiin klo 20!
Päivällinen klo 20:30 - Itämaista pataa, jossa mausteet, jauheliha, riisi, kasvikset, lisäksi pieni pala itsetehtyä kinkkupiirakkaa, juomana vettä
Iltapala klo 22 - Lautasellinen kaurapuuroa, jossa margariini ja ripsaus sokeria, 1 pala ruisleipää ja vettä

Jostakin syystä tunsin itseni koko päivän kummallisen turvonneeksi. Pitänee käydä huomenna aamulla vaa'alla tarkistamassa tilanne. IloKilo -kampanjaa on jäljellä vielä reilut kolme viikkoa, enkä aio tuottaa rahankeräyksellemme pettymystä!

Ps. Koska aika välipalan ja päivällisen välillä venähti, tuntuu että voisin syödä ruokakaappini tyhjiksi. 
Täytynee jatkaa veden voimin. Suklaa tosin maistuisi, mutta pysyn lujana!!

4/03/2012

Päivä 8 - Väsyttää!

Nukuin viime yön erittäin huonosti. Kun herätyskelloni viimein soi, minusta tuntui kuin olisin nukkunut viisi minuuttia koko yönä. Huonon yöunen myötä aamupala ei maistunut, haahuilin töihin lähtiessäni liian kauan enkä kiireessä muistanut juoda vettä. Lipitin koko työpäivän juomapullostani vettä ja koitin saada itseäni kokoon. Työpäivän päätyttyä tiesin, että balettituntini alkaisi klo 19.15, mutta jätin menemättä. Keksin koko kotimatkan tekosyitä oikeuttaakseni lintsaukseni. "Pitää siivota, nukuin viime yön huonosti, kauhea nälkä, täytyy pestä pyykkiä, blaa blaa blaa." Todellisuudessa olin vain niin väsynyt, etten halunnut enkä jaksanut mennä.

Kotiin päästyäni pohdin väsymystäni. Usein neuvotaan, että liian väsyneenä harjoittelusta on hyvin vähän hyötyä. Toisaalta on osattava erottaa laiskotus ja oikea väsymys toisistaan. En osaa sanoa, kummasta itselläni oli tänään kyse. Rojahdin ovesta sisään tultuani sohvalle ja huomasin, kuinka kipeät pohkeeni olivat edellisen illan balettitunnista, jolla oli ollut sijaisena mies, joka hyppyytti meitä koko 75 minuuttia kestäneen tunnin. Tajusin, ettei levossa ole mitään väärää. 

Moni aktiiviliikkuja syyllistää itseään lepopäivinään. Itseasiassa itselläni kertyi tältä päivältä 45 minuuttia hengästyttävää harjoittelua, mutta tunsin silti pienen piston rinnassa. "Olisi pitänyt mennä."
Ongelma ei siis varsinaisesti ollut väsymys ja ansaittu lepo, vaan liikunta, joka alkoi muodostua nautinnon ja harrastuksen sijasta velvollisuudeksi. Tiettyä velvollisuudentuntoa toki tarvitaan, mutta toisinaan saa jäädä kotiin. Lisäksi lihakset tarvitsevat kehittyäkseen välipäiviä harjoittelusta. Hyvä muistisääntö on, että kahden rankan treenin väliin on hyvä ottaa yksi tai kaksi lepopäivää. Lepopäivä ei tietenkään tarkoita vuodelepoa, vaan esimerkiksi kuntosalipäivien väliin on hyvä ottaa jotakin kevyttä ja mukavaa, esimerkiksi kävelylenkki tai uinti ystävän kanssa. 
Venyttely tai rauhallinen saunailta rentouttaa ja auttaa jaksamaan.

Väsyneen päiväni kulku:

Herätys klo 9
Ei aamupalaa
Core -tunti klo 10:00-10:30
Lounas klo 11 - Lautasellinen pinaattikeittoa, 1 keitetty kananmuna, 2 palaa näkkileipää, joilla voi, lasi maitoa, lasi vettä, kuppi kahvia
Välipala klo 15 -  2 palaa ruisleipää, joilla voi, kurkku, kinkku, juusto, salaatti ja 1 kananmuna, 2 dl appelsiinimehua, vettä ja kuppi kahvia
Työpäivä ohi klo 18!
15min vauhtikestävyystreeni juoksumatolla (3km juoksu) klo 18:15-18:30
Pieni välipala klo 18:30 - Dietmix proteiinipatukka
Päivällinen kotona klo 19:15 - Lautasellinen itämaista pataa, jossa riisi, jauheliha, kasvikset ja mausteet, 2 palaa ruisleipää joilla margariini ja 2 palaa meetwurstia, lisäksi lähes puoli litraa vettä
Iltapala klo 21:30 - 1 appelsiini, 1 omena, reilusti vettä ja pala itsetehtyä kinkkupiirakkaa

Tänään lunastan univelkani. 
Muistakaa nukkua hyvin ja nauttia liikunnasta!

Ps. Olen päättänyt seuraavan haasteeni veden juonnin lisäksi. Vaalea leipä kuuluu nyt ruokavaliostani poistuneiden tuotteiden listalle. Ja minähän rakastan tuoretta vaaleaa leipää. Ja köyhiä ritareita. Ja hampurilaisia. Toisin sanoen hampurilaiset ovat nyt mustalla listalla. Apua!!
Vedenjuonti jatkuu edelleen :)

4/02/2012

Takatalvi

Viikonloppu tuli ja meni. Talvi meni ja tuli takaisin.

Lauantai meni syömisen suhteen mallikkaasti. Jatkoin jopa veden juontia iltaan asti, kunnes lähdimme ystäväni kanssa viettämään iltaa ulos. Tarvittiin muutama kevytsiideri ja seuraavan päivän lounas kiinalaisessa ravintolassa. Tästä seurasi todellinen takatalvi. Kävin aamulla vaa'alla, joka näytti 71,5kg. Olin lihonut. Vaikka tiesin, että vaaka oli näyttänyt perjantaina 70kg ja että painoni johtui osittain nesteturvotuksesta, minua suututti. Murehdin koko päivän ajatuksissani omaa henkilökohtaista takatalveani. Syyllistin itseäni kurittomuudesta ja olin vähällä heittää hanskat tiskiin. 

Keskusteltuani yömyöhään saakka hyvän ystäväni kanssa, tajusin jotain tärkeää. 
Takatalvi ei ole ikuinen. Se on muistutus siitä, mitä jätämme taaksemme lähtiessämme kohti uutta. 
Kun takatalvi käydään läpi, sitä seuraa vielä paremmalta tuntuva ja kauniimpi kevät. Viimeinen asia, mitä takatalven tullessa saa tehdä, on luovuttaminen.
Päätin yrittää enemmän ja kovempaa.

Ensimmäinen viikko on kulunut ja ajatus dieetin jatkamisesta on vahvempi kuin ainoakaan päivänä menneellä viikolla. Eteenpäin on mentävä - tulisin katumaan ja jossittelemaan myöhemmin, jos en nyt jatkaisi. Eikä tämä koske pelkästään laihdutushaastetta, vaan elämää ylipäätään.

Päivä itsessään sujui taas ruodussa. Se meni suurinpiirtein näin:

Herätys klo 10
Aamupala ja työpäivän aloitus klo 11 - 2 palaa ruisleipää, joilla kinkku, juusto, kurkku ja salaatti, 1 kananmuna, 2 dl appelsiinimehua ja vettä, kuppi kahvia
Lounas klo 14 - Puoli lautasellista salaattia, jossa tomaatti, kurkku, jäävuorisalaatti, persikka ja paprika, 2 kalamurekepihviä, 1 peruna, 2 palaa näkkileipää joilla voi, 1 lasi rasvatonta maitoa ja yksi lasi vettä kuppi kahvia
Välipala klo 17 - Proteiinipatukka (hiilihydraatti-proteiini 50-50)
Pumppi klo 17:20-18:20
Baletti klo 19:15-20:30
Päivällinen klo 21 - Itämaista pataa, jossa riisi, jauheliha ja kasvikset, 2 palaa varrasleipää joilla margariini ja juusto, 2 lasia rasvatonta maitoa, puolisen litraa vettä


Vaikka päivän ruokailut jäivätkin melko epäsäännöllisiksi ja vähäisiksi, olen silti tyytyväinen itseeni.

Pää pystyssä eteenpäin!
Hyvää alkanutta viikkoa!

3/30/2012

Päivä 4

Perjantai!

Päivän kulku:

Herätys klo 9:00
Aamupala jäi syömättä!
Töihin! klo 10:00
Venyttelytunti klo 11:00-11:30
Lounas klo 12 - Salaattia (tomaatti, kurkku, maissi, jäävuorisalaatti, kastike), 3 palaa sitruunaturskaa ja 1 peruna, 2 viipaletta leipää joilla margariinia, 1 lasi maitoa, vettä
klo 13 kuppi kahvia
Välipala klo 14.30 - 2 palaa ruisleipää joilla margariini, juusto, kinkku, salaatti, kurkku. Lisäksi vettä ja 2dl appelsiinimehua
Klo 17-18 Kahvakuula
Viikonlopun viettoon - klo 18!
Päivällinen klo 18:30 - Kupillinen intialaista kanakormaa, 2 palaa ruisleipää, joilla margariini ja meetwursti, lisäksi vettä ja yksi appelsiini
Iltapala klo 24 - lautasellinen kaurapuuroa sokerin ja voin kanssa, mehua


Mitä pidemmälle päivä kului, sitä kovemmaksi väliin jääneen aamupalan jättämä nälkä kasvoi. Lisäksi vedenjuontihaasteeni otti tänään valtavan askeleen takapakkia. Päivä kului nopeasti ja hektinen aikataulu takasi, ettei dieetin ajatteluun jäänyt juurikaan aikaa. Tästä syystä painotan itsekin kaikille, jotka kysyvät vinkkejä ruokailuun, miten tärkeä aamupala on. Aamupalallahan olisi suotavaa syödä jopa 500 kcal eli lähes lämpimän aterian veroinen energiamäärä. Toisaalta, kun järjellä ajatellaan, ennen aamupalaa vietetään jopa 10-12 tunnin paasto, joten elimistö kaipaa ravintoa ja nesteitä.  
Aamupalan väliin jättäminen on välitön käsky keholle varastoida rasvaa, sillä elimistö ei tiedä, milloin ravintoa seuraavan kerran saadaan.

Päivän koitokset eivät päättyneet aamupalaan.  
Eilen manaamani roskaruoat katsoivat minua tänään silmästä silmään kahteen kertaan, kun ystäväni halusivat käydä nautiskelemassa kebab-ravintolassa. 
Mutta minä selvisin! Pysyin lujana (ja olin onneksi syönyt kotona ennen lähtöämme)! Siitä inspiroituneena voinkin jakaa kanssanne terveellisen herkkureseptin roskaruoan korvikkeeksi:

Maailman paras salaatti a'la Emmi.  
Sopii myös herkutteluhetkiin! Annoksesta riittää yhdelle suurisuulle tai kahdelle pienivatsaiselle.

-reilu kourallinen jäävuorisalaattia
-purkillinen aurinkokuivattu tomaatti -fetaa, loraus purkin öljyä salaatin päälle
-yksi appelsiini paloiteltuna
-muutama ruokalusikallinen punaista papaijaa paloina (säilyke)
-yksi punasipuli silputtuna
-tuorekurkkua oman maun mukaan

Sekoita ainekset, lisää tujaus Herbamare -yrttisuolaa ja nauti! Herkkusuu paistaa lisäksi patonkia tai täysjyväleipää valkosipulituorejuuston kanssa. Nam! 

Kello näyttää jo reilusti lauantaita, joten nyt on tämän sähikäisen aika mennä nukkumaan! 
Hyvää viikonloppua!

3/29/2012

Päivä 3 - Nälkä!

Viikko on mennyt kuin siivillä.
Torstai lähti käyntiin verkkaisesti pitkien yöunien jälkeen. Voin täydestä sydämestäni sanoa, että uni on tässä työssä kaiken alku ja juuri. Nukuttua tuleekin helposti kymmenen tuntia yössä. Välillä tuntuukin, että elämä pyörii pelkän suihkussa käymisen ja nukkumisen välillä. Lisäksi yritän parhaani mukaan pitää ensimmäisen viikon tavoitteestani eli veden juonnista kiinni, joten kurnutan vesipullo kourassa minne menenkin. 

Torstain kulku pääpiirteittäin:

Herätyys! klo 10
Aamupala klo 10:15 - Rasvatonta rahkaa ja mansikoita, ripsaus sokeria, reilu lasillinen vettä
Töihin klo 12
Lounas klo 12 - Lautasellinen hernekeittoa, kaksi palaa näkkileipää, joilla margariinia, kaksi lasia rasvatonta maitoa ja lasillinen vettä, kuppi kaffetta
Välipala klo 15 - Keitetty kananmuna, 2 palaa ruisleipää, joiden välissä margariini, kinkku ja juusto, lisäksi vettä ja proteiinipatukka (Fast Sports Protein, Caramel)
2. Välipala klo 19 - Gainomax Vanilja
Klo 19-20 Pumppi
Työpäivä täynnä klo 20!
Myöhäinen päivällinen klo 21 - kolme palaa tummaa varrasleipää, jossa kinkku ja voi, lautasellinen itämaista pataa, jossa jauheliha, riisi, kasvikset ja mausteet, 2 lasia jonkin sortin terveysmehua ja vettä. Koska välipalasta oli jo aikaa, nälkä oli jälleen lähes käsittämättömissä mittasuhteissa. Tämä oli tunnistettavissa jo kärsivällisyyden dramaattisesta lyhentymisestä.


Päivän ruoka oli siis jälleen melko onnistunut. Ehkä jo pelkkä tieto siitä, että minun pitää kertoa syömiseni, riittää pitämään näppini erossa sipseistä. Pakko myöntää, että erilaiset herkut ovat pyörineet mielessäni päivän mittaan.

Pahimmat paheeni top5:

1.Tuplajuustohampurilaiset. Olen itseasiassa moneen kertaan todennut, että nämä roskaruuan kuninkaat ovat ruoka, jota voisin syödä loppuelämäni. Aamulla. Illalla. Yöllä. Nam.
2.Mozzarellapizza. Uskomattoman hyvää, uskomattoman lihottavaa.
3.Tortillat. Paljon jauhelihaa ja Creme Fraichea, kiitos. Nam.
4.Sour Cream & Onion sipsit. Ja paljon, paljon dippiä.
5.Ahaa -patukat ja Kindermunat. Nämä pikku pirulaiset.

Kuten huomaatte, olen suolaisten herkkujen perään. Jännitän jo valmiiksi hetkeä, jolloin joku ystävistäni tai perheenjäsenistäni pyytää minut seurakseen McDonald'siin tai pizzeriaan. Kaikista mahdollisista asioista se tulee olemaan suurin tahtojen taisto minun ja herkkujen välillä.
Ja kuka haluaa syödä porkkanaa tai omenalohkoja, kun vierustoveri lappaa suuhunsa rasvassa paistettua, ihanan suolaista ja juustoista burgeria runsaalla majoneesilla. Apua.

Ei kai tässä auta muu kuin jatkaa vesipullon kanssa kurnuttamista. Tai mennä nukkumaan.
Huomenna on uusi päivä!
Perjantai nimittäin.
Sunnuntaina vaihtuu huhtikuu. Mahtavaa.

3/28/2012

Päivä 2


Päätin haastaa itseni joka viikko uudella terveellisella tavalla. Tämän viikon haasteenani on oppia juomaan tarpeeksi vettä. Päätin siis aloittaa "helpoimmasta" terveellisestä tavasta. 
Tästä päivästä lähtien juon vettä aamulla heti herätessäni ja illalla nukkumaan mennessäni ison lasillisen. Lisäksi ennen jokaista päivän ateriaa juon reilun mukillisen vettä (joita tulee yhteensä viisi). Lisäksi tavoitteeni on tunnin treenin aikana saada vähintään puoli litraa juotua. Kaikki tämä säännöllisyys on haastavaa minulle, joka unohdan välillä oman nimenikin, kaadan mehut rinnuksille ja kahvit lattialle lähes päivittäin ja hävitän avaimeni noin yhdeksän kertaa tunnissa.

Keskiviikko pähkinänkuoressa:

Herätys klo 7:30
Aamupala klo 9:00 - lasi vettä, 2 ruisleipää, joilla margariinia ja viipaleet meetwurstia (tästä en luovu, nam) 
Töihin klo 10:00 - Pumppi
Lounas klo 12:00 - lasi vettä, 2 lasia rasvatonta maitoa, lautasellinen lohikeittoa, 2 ruisleipää, joilla margariinia, kuppi kaffetta (ehdoton!)
Välipala klo 15:30 - vettä, 1 kananmuna,2 palaa ruisleipää, joilla kinkkua, juustoa ja margariinia, 2dl appelsiinimehua
Klo 17:00 Zumba
Klo 18:00 Tenavajumppa (ehdottomasti viikon rankin tunti fyysisesti!)
Työpäivä pulkassa klo 19!
Päivällinen klo 20 - Reilusti vettä, lautasellinen nuudelitomaattikeittoa,  2 palaa ruisleipää joilla margariinia ja meetwurstia
Iltapala klo 22 - Rasvatonta rahkaa ja mansikoita, reilu lasillinen vettä

- Ongelmallisin osa päivää onkin tuo välipalan jälkeinen pitkä tauko, joka johtuu useimmiten iltatuntien ja kotiinpääsyn välisestä pitkästä harppauksesta. Lisäksi kasvisten ja hedelmien määrä on edelleen melko suppea (puoli kiloa päivässä, dam dam). Pitänee keksiä jokin hyvä ratkaisu. :)


Onnistuin siis tänään ylläpitämään jo melko terveellistä ruokavaliota! Jihuu! Ehkä tämä ei mahdoton tehtävä olekaan. Hyvähän se on tässä vaiheessa juhlia, kun yksi päivä on takana. Mutta silti! Yritän silti pyrkiä dieetissäni mahdollisimman vähään fanaattisuuteen, esimerkkinä mainittakoon eräs tuttavani, joka kertoi syövänsä joka päivä 7 pähkinää, läjän erilaisia ravintolisiä ja päälle vielä tarkat grammamäärät sitä sun tätä. Ja vaikein osa, eli viikonloppu, on vasta tulossa. Hahaa.

Olen kehitellyt mielessäni erilaisia tapoja, joilla saisin itseni pysymään ruodussa. Mieleen juolahti liimata bikinimallin kuva jääkaapin oveen tai pukeutua uimapukuun aina ennen ruokailua, mutta hylkäsin nämä kikat mielestäni melko nopeasti. Kylmä tosiasia kun on se, ettei laihduttamiseen tarvita ihmeitä tai sen kummempia kikkoja, ainoastaan hyvät ohjeet ja itsekuria.  

Ja kuka sanoi, että tämä tulisi olemaan helppoa?

3/27/2012

We need some facts!

Aloitetaan strategisista mitoista. (Vuosi sitten en olisi koskaan uskonut, että kirjaan mittani johonkin julkiseen tarkoitukseen.)

Paino: 71kg (Painoin pari viikkoa sitten 72kg, joten yksi kilo on jo karistettu! Wuhuu!)
Pituus: 163,7cm

Tavoitepaino: 63kg. Tämä olisi pituuteeni nähden realistinen ja terveellinen paino, koska lihasmassaakin tässä työssä tarvitaan. :)
Pituus tästä tuskin mihinkään muuttuu, mutta muihin mittoihin nähden toivoisin muutosta. Vaatekoko on tällä hetkellä 36/38, enkä tosiaan siis painostani huolimatta (uskomatonta kyllä) ole ylipainoinen ulkomuodoltani, mutta kiinteytys olisi ehdottomasti paikallaan.


Tästä on siis hyvä lähteä liikkeelle. Mainittakoon myös, että Fit24 kuntoklubilla on käynnissä tällä hetkellä IloKilo -kampanja, johon voi vielä tällä viikolla osallistua mukaan. Ideana on käydä punnitsemassa itsensä Fit24 kuntoklubin vastaanotossa nyt ja uudemman kerran huhtikuun lopussa. Fit24 kuntoklubi luovuttaa jokaisesta pudotetusta kilosta yhden euron Apua Arkeen Säätiölle (lisätietoa Fit24 Klaukkalan nettisivuilla). Näin ollen olen tienannut itse jo 1 euron hyväntekeväisyyteen!


Dieetti, jota aion parhaani mukaan noudattaa, on ravintoterapeutti Hanna Partasen suunnittelema Uudet Muodot -ravintosuunnitelma, joka pohjautuu siihen ajatukseen, että painon laskettua se saataisiin pysymään alhaalla. Tähän tavoitteeseen päästään Partasen mukaan sillä, että laihdutuksen aikana ei nähdä nälkää tai eletä kitudieetillä. Tavoitteena olisi siis pitkälle kantava, tervellinen ja monipuolinen ruokavalio.

Käytössäni on siis oma tietotaitoni ja Hanna Partasen kokoama ravinto-opas, jonka avulla aion rakentaa tulevan kahden kuukauden ajan ruokaohjelmani. Opas sisältää erilaisia reseptejä, ohjeita ja vinkkejä painonpudotukseen.
Tässä muutama yksinkertainen esimerkki:

- Juo paljon vettä. Elimistö tulkitsee helposti janon nälkänä. 2,5 l päivässä on suositeltava vähimmäismäärä, jos harrastat hikiliikuntaa, juo enemmän.
- Syö säännöllisesti. Kahden aterian välinen tauko saisi olla korkeintaan 3-4 tuntia. (Tämä on muuten yllättävän vaikeaa!)
-Voit pitää kerran viikossa herkkupäivän. Vaihtoehtoisesti voit sallia itsellesi pienen herkun päivittäin (n. 100kcal), esimerkiksi suklaavanukkaan tai pienen pullan. Herkkupäivän kanssa pidetään siis jokin tolkku.


Ruokavalion lisäksi painonhallintaan kuuluu tietysti liikunta. Otettakoon huomioon, että vietän viikostani 40 tuntia kuntosalilla työn puolesta, joten liikunta ei ole minulle ongelma. Liikun noin viidestä seitsemään kertaa viikossa tunnin verran hengästyen ja hikoillen. Lajeja ovat muun muassa kuntosaliharjoittelu, pumppi, kahvakuula, baletti ja lenkkeily.
Kun tekee töitä ihmisten ja peilin kanssa, tietoisuus omasta painosta on melkoinen!

Ongelma on siis surkea ruokavalioni, joka pitää painoni jämäkästi paikoillaan. 
Tämän päivän epäonnistuneen aamu- ja iltapäiväruokailun jälkeen palasin töistä kotiin sudennälkäisenä. Kolme tortillaa sujahti vatsaan ennätysajassa reilun limsalasin kera, jonka jälkeen nautiskelin vielä 8cl valkoviiniä ja kourallisen sipsiä. Partasen neuvoma yksi herkkupäivä -valttikorttini on siis käytetty tältä viikolta. Alku vaikuttaa toisin sanoen melko lupaavalta... Onneksi huomenna on uusi aamu, joka alkaa mukavasti pumppitunnilla.

Tämän rönsyilevän tuotoksen perusteella on aika mennä nukkumaan. 

Katsotaan, mitä huominen tuo tullessaan!


Ps. Oheisessa kuvassa ei esiinny allekirjoittanut, mutta lisäsin sen havainnollistaakseni nykyistä tilannetta ja tavoitettani.



Kulissien takana

  Mikä ihmeen Fit24? 
Fit24 kuntoklubi perustettiin tammikuussa 2010 Kauppakeskus Brunnin tiloihin Klaukkalaan. Pian saimmekin juurrutettua itsemme Klaukkalan maaperään ja olemme tuosta saakka yrittäneet kehittää ja parantaa toimintaamme ja asiakastyytyväisyyttämme päivä päivältä. Vaikka välillä jokainen meistä tekee pitkää päivää ja pääsee kotiin vasta iltamyöhällä, pienessä ja energisessä työyhteisössämme on silti lämmin ja kannustava ilmapiiri. :) 

Fit24 kuntoklubi tuli Klaukkalaan ja oikeastaan Suomenkin maaperälle edelläkävijänä. Kuntosalimme toiminta perustuu pitkälti älyteknologiaan, joka auttaa asiakkaitamme tekemään harjoittelusta tavoitteellisempaa ja pitämään kirjaa siitä, mitä harjoittelussa on oikeasti tehty ja saatu aikaiseksi. Tässä vaiheessa minä ja toinen omaohjaajamme Markus astumme kuvaan. Meidän tehtävämme on auttaa asiakkaat alkuun kuntosalin puolella ja pitää harjoitusohjelmat ajan tasalla. Lisäksi olemme ottaneet tarjontaamme uutuutena erilaisia kuntotestejä ja kehonkoostumusmittauksen, mikäli asiakkaitamme kiinnostaa tietää kehostaan enemmän. 

Lisäksi meillä on laaja ryhmäliikuntavalikoima, jonka puitteissa minä ja Markus päätoimisesti hääräämme. 
Ohjelmistoomme kuuluu tällä hetkellä mm. Astangajooga, Pilates, Power Pump, Combat, Kuntonyrkkeily, Syvävenyttely, Zumba, erilaiset Easy Line -kiertoharjoitteluteematunnit ja Kahvakuulatunnit.
 
Haluamme rohkaista asiakkaitamme liikuntaharrastuksessa monipuolisuuteen, ennakkoluulottomuuteen ja aidon liikunnan ilon löytämiseen. Siksi olemme lisänneet asiakkaidemme käyttöön myös Rajamäen ja Myyrmäen uimahallien käytön, lapsiparkin, tenavajumpan, seniorijumpan ja ilmaiset sulkapallo- ja tennisvuorot riippuen vuodenajasta. Uskomme vilpittömästi, että jokainen tavallinen tallaaja voi näin löytää itselleen liikunnan ilon!

Jos sinua lukemasi perusteella kiinnostaa kuulla lisää, 
tule käymään tai ota meihin yhteyttä:

Fit24 kuntoklubi
Isoseppälä 14, 01800 Klaukkala
p. 010 3966 310 
asiakaspalvelu@fit24.fi

Päivä 1

Tästä se lähtee.  
Olen pettänyt itseni turhan monella tyhjällä lupauksella, maanantaiaamulla ja kesäloman jälkeisellä turvotuksella. Samasta aiheesta on kirjoitettu miljoona blogia ja lähes yhtä monta kirjaa, kolumnia ja tosi-tv -sarjaa. 
Miksi terveellisen ruokavalion ylläpito on niin vaikeaa? Tähän kysymykseen on helppo vastata: se on tylsää. Todella, todella tylsää. Kuinka moni haluaa jättää väliin pizzareissun ystävän kanssa tai hauskan illan juhlissa, joissa tarjoillaan herkkunaksuja ja boolia?  Vai onko ongelman ydin sittenkään näissä ajoittaisissa arjen piristysruiskeissa?
Voin myöntää, että olen tällä hetkellä erittäin nälkäinen. Maksoin kolme tuntia sitten syömästäni lounaasta 6 euroa, mikä on sinänsä halpa hinta lounaalla, mutta sanottakoon että söin yhden perunan. Miksikö? Koska ruoka oli pahaa. Lounaalla oli tarjolla myös erilaisia salaatteja, mutta minä tyydyin syömään vaaleaa leipää ja juomaan marjamehua. Esimerkillinen lounas liikunta-alan työläiselle, vai mitä? Lisäksi onnistuin jättämään aamupalan väliin. Tiedossa on siis todennäiköisesti melkoiset sohvan ja jääkaapin väliset juhlat illalla, kun pääsen töistä kotiin. Eikä tulevaa urakkaani taatusti helpota se tosiasia, että olen paitsi nirso, myös laiska ruuanlaittaja. Jipii.
Miksi minun kaltaiseni ihminen sitten edes yrittää? Koska olen kuin kuka tahansa. En ole erityisen pitkäjänteinen, sorrun helposti ja olen mestari keksimään päässäni tekosyitä, jotka pyörittävät omaa epäterveellisen ruoan oravanpyörääni.

Mitä nyt sitten tapahtuu?
Ideoimme töissä eräänä väsyneenä aamupäivänä, että minusta tulisi Fit24 kuntoklubin oma ihmiskoe. 
Seuraan seuraavat kaksi kuukautta ravitsemusterapeutti Hanna Partasen suunnittelemaa Uudet Muodot -ohjelmaa ja kirjaan matkaani, onnistumisiani ja epäonnistumisiani teidän luettavaksenne. 
Ohjelmaan kuuluu muun muassa erityinen ruokavaliorytmi, erilaisia ruokaohjeita, liikuntasuosituksia ja muita vinkkejä painonpudotukseen.

Tästä se lähtee. Ihan oikeasti tällä kertaa.


Ps. Pakko hakea tässä välissä jotakin järkevää välipalaa. Kirjoittelen vielä myöhemmin tänään tarkempia tietoja liittyen tulevaan urakkaani, ruokavalioon ja liikuntaan.