Kirjoittelen tällä viikolla vähän harvemmin, sillä vietän viikkoni opiskellessa toisella paikkakunnalla. Opiskelusta sen verran, että ohjelmassa siis on säännöllistä ruokailua ja liikuntaa. Puntaria en vielä tästä laitoksesta ole löytänyt, joten jännitys tiivistyy perjantaihin asti, kun pääsen kotiin ja jälleen kerran kauhunsekaisin tuntein vaa'alle.
Joka tapauksessa perjantaina kävin punnitsemassa itseni
IloKilo -kampanjan viimeistä lukemaa varten.
Kuukauden aikana painoa on pudonnut 3,5kg! Hyvä minä! :)
Olen asettanut itselleni seuraavan tavoitteen:
Paino tällä hetkellä: 68,5kg
Tavoitepaino toukokuun loppuun mennessä: 66kg
Paino kesän loppuun mennessä: 63kg
Jokainen kilo tippuu todennäköisesti edellistä nihkeämmin, joten olen varautunut ja valmistautunut taisteluun. En kuitenkaan edelleenkään ymmärrä, miten vaikeaa sen veden juominen voi olla.
Liikuntaharrastukset sujuvat moitteettomasti. Olin tavattoman ylpeä itsestäni, kun huonolla tuulella kävin eilen juoksemassa reilut 6km, eikä aikaa mennyt kuin hiukan yli puoli tuntia. Takaisin tullessani säntäsin spurttiin ja juoksin paluumatkan 3km 12 minuutissa! Jipii!
Lisäksi olen nautiskellut vaihtoehtoisista liikuntamuodoista, kuten sählystä ja koripallosta. Mukavaa vaihtelua siis :)
Kirjoittelen tänne taas viimeistään perjantaina kotiuduttuani!
Muistakaa nauttia ihanista kevätsäistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti