5/24/2012

Long time no see!

Pahoittelen, että olen kirjoitellut viime viikkoina niin harvaan tahtiin. Huima kevätkiire ja miljoona velvollisuutta yhdistettynä sairasteluun ovat olleet raivostuttava yhdistelmä. Tänä aamuna apuun saatiin viimeinkin antibioottikuuri keuhkoputkentulehduksen takia, joten treenitaukoa on luvassa. Jospas sitä kohta taas tervehdytään ja päästään asiaan. :)

Dieetin noudattaminen on sujunut näinä sekavina aikoina kohtalaisen hyvin. Olen viikonloppuisin herkutellut enemmän kuin dieettini sallisi, mutta painoni kanssa olen oikealla tiellä.
Tällä hetkellä mitat näyttävät tältä: 
 
Paino 66kg
Aloituspaino 72kg
Tavoitepaino 63kg

Olen tosin hieman skeptinen oman puntarini luotettavuuden suhteen, mutta testattuani sen toimintaa koekaniinilla tulos piti kutinsa. Eli ehkä olen tosiaan laihtunut 6kg! Jee :)

Olen mennyt viimeisten viikkojen aikana dieettini kanssa ojasta allikkoon. Grilliruoka ja valkoviini ovat olleet vähällä romuttaa projektini! Lisäksi olen jostakin syystä saanut pikkuhiljaa ruokahaluni takaisin ja vastoin kaikkia normeja himoinnut karkkia hullun lailla jo pari päivää. Jollekkin muulle tuossa ei varmaan ole mitään kummallista, mutta itse kun en karkkia syö oikeastaan koskaan. Himoitsen enimmäkseen suolaisia herkkuja. 
Suolaisista herkuista puheen ollen hampurilaisia, kebabia, pizzaa tai muuta huttua olen syönyt todella vähän viime aikoina! Lisäksi olen onnistunut melko hyvällä menestyksellä häätämään vaalean leivän kokonaan pois ruokavaliostani!

Pelkkää ruusuilla tanssimista tämä ei ole ollut. Olen pistänyt erityisesti merkille, että jos joudun poikkeuksellisesti syömään erittäin hiilihydraattipitoista ruokaa heikoilla proteiíninlähteillä höystettynä, esimerkiksi perunamuussia ja nakkikastiketta, voisin syödä viisi lautasellista ja silti näkisin nälkää heti aterian jälkeen. Kehoni on siis _toivottavasti_ alkanut tottua laadukkaampaan ruokaan ja kaipaa hyvää ravintoa.

Muutamia kiloja on siis vielä karistamatta! Täytyy myöntää, että suurin apu dieetissäni on ehdottomasti ollut tämä blogi. Ilman tätä olisin todennäköisesti lipsunut dieetissäni heti alkuun.
Suosittelenkin, että jos sinulla on haaveena painonpudotus, kirjoita tavoitteesi ja ruokailusi ylös.  Blogiin, päiväkirjaan, vessan peiliin. Mieluiten johonkin julkiseen käyttöön, jolloin tavoitteesta lipsuminen on hankalampaa.

Tämän päivän ruokailusta minulla ei vielä ole kummempaa sanottavaa, kello kun ei ole vielä kymmentäkään. Aamupala on tosin jo syöty; kaksi palaa ruispaahtoleipää, joilla margariini, kinkku ja 17% juusto. Lisäksi vichyvettä. Kahvia voisin vielä keitellä... :)

Näillä eväillä eteenpäin! Lounaalla luvassa on pinaattikeittoa ja kananmunia!
Aurinkoista viikonloppua!


5/10/2012

Fitillä tapahtuu!

Hei Ihanat Naiset!

Fit24 kuntoklubilla vietetään perjantaina 11.5. Ihanien Naisten päivää!
Käytännössä kuntosali on vapaassa käytössä kaikille naisille klo 13-17 ilmaiseksi.
Lisäksi itse vetämäni Kahvakuula klo 17-18 ja Ioulian Zumba klo 18:15-19:15 -tunneille on vapaa pääsy!

Ohessa vielä virallinen mainos, mutta jos teksti on liian pientä pränttiä, osoitteemme on:

Kauppakeskus Brunni
Isoseppälä 14 
01800 Klaukkala

Toivottavasti näemme huomenna! :)

5/09/2012

Ruotuun!

Sekalaisen haahuilun ja epäonnistumaan tuomitun dieetin syövereissä pyörimisen jälkeen palaan taas päämääräni kimppuun. Kaksi viikkoa kului siivillä, olin ensin viikon kouluttautumassa ja nappasin sieltä itselleni jonkinmoisen kurkkutulehduksen, jonka seurauksena dieetin seuraaminen romuttui. 
 
Minun piti alkuperäisen suunnitelman mukaan palata ruotuun maanantaina. Maanantai tuli ja meni, joten ajattelin jatkaa tiistaina. Olin jo lähes lähtökuopissa, kun tajusin kahdelta tiistaiyönä, että ainiin, se dieetti. Nyt siis palaan kertarysäyksellä pää pystyssä asiaan. 
Yskä tosin kiusaa vielä ajoittain. Köh.

Päivän kulku pähkinänkuoressa:

Herätys! - Klo 10:30
Aamupala klo 11:30 - kaksi palaa jälkiuunileipää, päällä pari siivua naudanlihakinkkua ja margariinia, vettä, lasi light Mountain Dewia
Töihin! - Klo 12
Core + Syvävenyttelytunti klo 13-14:15
Lounas klo 14:30 - puoli lautasellista salaattia, kourallinen riisiä ja vähän kanakastiketta, italialaista pataa, kaksi palaa näkkileipää joilla margariini, lasi vettä ja maitoa, kuppi kahvia
Päivällinen klo 17:45 - pala uunilohta, vähän perunamuussia ja pullo light energiajuomaa

Iltapala on vielä syömättä, mutta tiedossa samankaltaista kuin aamupala :)

Paino vaihtelee tällä hetkellä 67-68 kilon paikkeilla. Takapakkia ei siis onneksi ole ehtinyt sairastelusta ja muusta haahuilusta huolimatta tulla!
Lisäksi vastustin taas urheasti kiusausta, kun kävimme kebabravintolassa. Tyydyin juomaan limpparia! Onneksi ruokailemaan halunnut otti pizzaansa aurajuustoa ja sieniä ja kamala lemu vei viimeisetkin rasvaisen ruoan himot.

Olen lipsunut taas tavoitteistani melkoisesti. Veden olen onnistunut korvaamaan menestyksekkäästi limulla ja energiajuomalla, eikä treenejä ennen tai niiden jälkeen ole tullut juotua palautusjuomia. Hahhah. Jotkut teistä lukijoista ovatkin varmaan huomanneet, että Fit24 kuntoklubin vastaanotossa on energiageelinäytteitä ilmaiseksi tarjolla. Maistoin yhtä, mutta maku oli niin mieltä kääntävä, että jätin loput suosiolla asiakkaiden syötäviksi. Ehkä tökötti oli sittenkin tarkoitettu levitettäväksi iholle. Tai hiuksiin. Mene ja tiedä.

Joka tapauksessa toiveena olisi, että juhannukseen mennessä puntarin lukema olisi alle 65kg. Tällä mennään!

5/04/2012

Sairastelua

Pahoittelen, etten ole tällä viikolla kirjoitellut blogiani ollenkaan. 
Olen viettänyt sairaslomaa ja nukkunut, syönyt ja nukkunut vähän lisää. Päätin, että sairaslomani aikana keskityn vain tervehtymiseen, enkä yritä pudottaa painoa. Sen sijaan haluan vain pysyä nykyisessä lukemassani, kunnes pääsen taas liikkumaan terveenä. Koska pari viimeistä viikkoa ovat menneet dieetin suhteen vähän niin ja näin (oli vappua ja muuta mukavaa), ajattelin että jatkaisin dieettiäni maanantaista lähtien vielä kesäkuuhun saakka! 

 Kumma kyllä painoni ei ole lähtenyt vieläkään nousuun! Odotan kauhulla hetkeä, jolloin dieettini ottaa yhtäkkiä kauhean takapakin ja jonakin aamuna vaaka näyttääkin enemmän kuin aloittaessani! Toivottavasti tätä ei tule tapahtumaan...

Tilannekatsaus tähän päivään:
Paino: 68kg (Lähtöpaino reilu 1kk sitten 72kg)
Dieetin noudattaminen: Niin ja näin, mikään ruoka ei maistu miltään
Veden juonti: Niin mikä? Ai juu...
Motivaatioprosentti: 12%
Liikunnattomasta elämästä johtuva turhautumisprosentti: 150%

Eli tiukkaa tekee tämä sängyssä makaaminen. Välillä tuntuu, että olen niin täynnä energiaa, että voisin mennä kotitalomme pihalle loikkimaan. Sama energia tosin haihtuu, kun nostan pääni ylös ja yskäkohtaus ajaa minut takaisin makuuasentoon... 


Keräänpä siis kaikki voimani ja lyllerrän jääkaapille. Jospa sitä maitorahkaa ja vettä lähtisi taas tankkailemaan. Pitää syödä että jaksaa! :)