Mikä ihmeen Fit24?
Fit24 kuntoklubi perustettiin tammikuussa 2010 Kauppakeskus Brunnin tiloihin Klaukkalaan. Pian saimmekin juurrutettua itsemme Klaukkalan maaperään ja olemme tuosta saakka yrittäneet kehittää ja parantaa toimintaamme ja asiakastyytyväisyyttämme päivä päivältä. Vaikka välillä jokainen meistä tekee pitkää päivää ja pääsee kotiin vasta iltamyöhällä, pienessä ja energisessä työyhteisössämme on silti lämmin ja kannustava ilmapiiri. :) Fit24 kuntoklubi tuli Klaukkalaan ja oikeastaan Suomenkin maaperälle edelläkävijänä. Kuntosalimme toiminta perustuu pitkälti älyteknologiaan, joka auttaa asiakkaitamme tekemään harjoittelusta tavoitteellisempaa ja pitämään kirjaa siitä, mitä harjoittelussa on oikeasti tehty ja saatu aikaiseksi. Tässä vaiheessa minä ja toinen omaohjaajamme Markus astumme kuvaan. Meidän tehtävämme on auttaa asiakkaat alkuun kuntosalin puolella ja pitää harjoitusohjelmat ajan tasalla. Lisäksi olemme ottaneet tarjontaamme uutuutena erilaisia kuntotestejä ja kehonkoostumusmittauksen, mikäli asiakkaitamme kiinnostaa tietää kehostaan enemmän.
Lisäksi meillä on laaja ryhmäliikuntavalikoima, jonka puitteissa minä ja Markus päätoimisesti hääräämme.
Ohjelmistoomme kuuluu tällä hetkellä mm. Astangajooga, Pilates, Power Pump, Combat, Kuntonyrkkeily, Syvävenyttely, Zumba, erilaiset Easy Line -kiertoharjoitteluteematunnit ja Kahvakuulatunnit.
Haluamme rohkaista asiakkaitamme liikuntaharrastuksessa monipuolisuuteen, ennakkoluulottomuuteen ja aidon liikunnan ilon löytämiseen. Siksi olemme lisänneet asiakkaidemme käyttöön myös Rajamäen ja Myyrmäen uimahallien käytön, lapsiparkin, tenavajumpan, seniorijumpan ja ilmaiset sulkapallo- ja tennisvuorot riippuen vuodenajasta. Uskomme vilpittömästi, että jokainen tavallinen tallaaja voi näin löytää itselleen liikunnan ilon!
Jos sinua lukemasi perusteella kiinnostaa kuulla lisää,
tule käymään tai ota meihin yhteyttä:
Fit24 kuntoklubi
Isoseppälä 14, 01800 Klaukkala
p. 010 3966 310
asiakaspalvelu@fit24.fi

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti