Tämä viikko on ollut dieetin suhteen tahmea.
En saanut asetettua itselleni uutta viikkotavoitetta, koska söin vaaleaa leipää, herkkuja ja syrjäytin veden juonnin limsalla.
Olen päivä päivältä koittanut motivoida itseäni ruotuun. Onneksi pudonnut painoni on pitänyt mielialan korkealla. Mieleen on tullut jopa ohikiitäviä ajatuksia dieetin hylkäämisestä, mutta onneksi blogia ja ruokapäiväkirjaa pitämällä saan pidettyä itseni kurissa.
Uskon puutteen lisäksi olen nukkunut huonosti koko viikon. Eilinen päivä jäi kirjoittamatta, koska internetyhteyteni ei suostunut toimimaan. Päivä sujui kuitenkin tavalliseen tapaan.
Olen viime päivinä mietiskellyt itselleni sopivaa harrastusta kesää varten.
Balettitunnit päättyvät toukokuussa, joten tulossa on monta kuukautta ilman omia liikuntaharrastuksia. Olen miettinyt kaikenlaista: tankotanssi voisi olla mahtava vaihtoehto! Rullaluistelu on ehdoton ei, olen yrittänyt parikin kertaa, mutta jokainen reissu on päättynyt ensimmäiseen alamäkeen. Viimeksi päädyin liukumaan jyrkkää mäkeä takaperin kohti risteystä. Kuolema ei ole toivelistallani ensimmäisenä, joten joudun etsimään itselleni jonkin järkevämmän harrastuksen. Todennäköisesti päädyn vanhaan tuttuun juoksuharrastukseen.
Harrastuksista tähän päivään:

Herätys klo 10
Aamupala klo 10:30 - Kuppi kahvia, 2 palaa ruisleipää, joilla margariini, lauantaimakkara ja 1 kananmuna

Töihin klo 12
Lounas klo 14 - Kermaperunoita ja kirjolohta, omena ja proteiinipatukka, vettä
Välipala klo 19 - Gainomax vanilja -palautusjuoma
Pumppi klo 19-20
Välipala klo 20 - Proteiinipatukka, vettä
Päivällinen klo 22 - Kanaa, kasviksia, raejuustoa ja kiinalaista kastiketta,1 pala ruisleipää, jolla margariini ja lauantaimakkara, vettä
Huomenna on uusi päivä! :)

Vaikein haaste on edelleen ollut riittävä veden juonti. En voi käsittää, miten niin yksinkertainen asia voi olla niinkin hankala. Lisäksi ystäväni täytti pääsiäisloman aikana ruokakaappini jäätelöllä ja dominokekseillä, puhumattakaan suklaasta.
Nyt vettä lipittämään!
Huomenna on uusi päivä! :)
Kiitos Emmi mielenkiintoisesta blogistasi! On mukava lukea kirjoituksiasi, koska kirjoitat niin "maanläheisesti". Lisäksi on helpottavaa huomata, että painonhallinta ei ole helppoa liikunnan ammattilaisellekaan. Luot toivoa meille tavallisille tallaajille! Onnea projektillesi, ehkä minäkin tässä uudestaan vielä innostun painoa pudottamaan :)
VastaaPoistaSamassa veneessä tässä kaikki ollaan! Tsemppiä sinunkin laihdutukseesi :)
VastaaPoista